Vakuuta sisältömarkkinoinnilla

Haluatko markkinointia, joka kiinnostaa asiakkaita ja tuo tuloksia?

 
Lappeenrannan K-Citymarketin kauppias Ari Piiroinen on positiivisesti yllättynyt sisältömarkkinoinnilla saamistaan tuloksista avajaiskampanjansa yhteydessä.

Kauppias Ari Piiroisen mielestä ruokakaupassa käynnin ei tarvitse olla ikävä suoritus. Tämä ajatus oli taustalla myös K-Citymarket Lappeenrannan tilojen uudistusta aloitettaessa vuoden 2019 alussa, kun kauppiaspariskunta Miia ja Ari Piiroinen päättivät lähteä uudistamaan niin kaupan ulkoasua, palvelutiskiä, valikoimaa, ravintola- ja kahvilapalveluita kuin aukioloaikojakin.

Kaikissa uudistustöissä inspiraation lähteenä toimivat asiakkaiden toiveet ”unelmien kaupasta”, joita kerättiin hyvissä ajoin ennen remontin alkua. Tavoitteena oli avata pääsiäisenä kauppa, jossa käynti aidosti inspiroisi asiakkaita.

Muutoksien edessä myös markkinointia haluttiin lähestyä uudella tapaa. Kaupalla oli käsissään täysin uudenlainen kauppakonsepti, jonka ainutlaatuisuuden he halusivat kertoa niin, että se todella herättäisi kiinnostusta asiakkaissa.

”Ari Piiroisen mukaan sisältömarkkinointi valikoitui ratkaisuksi, sillä markkinoinnin puhuttelevuus ja laadukkuus olivat unelmien kauppaa avatessa tärkeitä kriteerejä.”

Ari Piiroisen mukaan sisältömarkkinointi valikoitui ratkaisuksi, sillä markkinoinnin puhuttelevuus ja laadukkuus olivat unelmien kauppaa avatessa tärkeitä kriteerejä. Myös markkinoinnin tulokset kiinnostivat Piiroista.

– Tavoitteena oli erityisesti lisätä potentiaalisten asiakkaiden tietoisuutta uudistuksen tuomista hyödyistä sekä avata kaupan arvopohjaa, joka edellä uudistus toteutettiin. Viime kädessä tavoitteena oli myös saada uusia asiakkaita asioimaan kaupassa sekä sitouttaa jo olemassa olevia vakioasiakkaita.

Tätä varten Piiroisen kanssa yhteistyössä Kaakon Viestinnän sisältömarkkinointitiimi suunnitteli avajaisten yhteyteen huhti–toukokuulle kaksiosaisen kampanjan, joista ensimmäisessä käsiteltiin uudistusta ja toisessa paneuduttiin uuteen lähiruokakonseptiin.

Suunniteltu sisältökokonaisuus toi tuloksia

Kampanja koostui kahdesta natiivimainoksesta sekä videotuotannosta, joita jaettiin useissa kanavissa. Natiivimainonnassa mainoksen ulkomuoto on yhteneväinen mediaympäristönsä kanssa, ja sen sisältö on linjassa sivuston muun sisällön kanssa. Molempia natiivimainoksia markkinoitiin Etelä-Saimaassa ja esaimaa.fi:ssä sekä kohdennetusti Facebookissa.

Kummankin kampanjakokonaisuuden yhteydessä julkaistiin myös videomainos, jolla pyrittiin herättämään mielenkiinto uudistunutta K-Citymarkettia kohtaan. Videoita markkinointiin Facebookissa sekä esaimaa.fi:ssä display-mainontana.

”Erityisen positiivista oli se, että kampanja toi mukanaan myös uusia asiakkaita.”

– Kokonaisuus meni todella hyvin ja avaus onnistui erinomaisesti. Kampanjalla onnistuttiin lisäämään tietoisuutta ja kiinnostusta uusien asiakkaiden keskuudessa. Erityisen positiivista oli se, että kampanja toi mukanaan myös uusia asiakkaita, Piiroinen kertoo.

Myös Keskon päässä K-Citymarketeista vastaava markkinointipäällikkö Henrik Wahlfors oli tyytyväinen tuloksiin.

– Avajaiset olivat menestys. Kampanjalla saatiin ihmiset onnistuneesti tutustumaan uudistettuun hienoon kauppaan avauksen yhteydessä, Wahlfors tiivistää.

 

Sisällön laatu ja hallittu kokonaisuus onnistumisen avaimina

Ensimmäinen kampanjakokonaisuus keskittyi puhtaasti uudistuksen tuomiin muutoksiin ja hyötyihin. Kampanjan ensimmäinen vaihe sai Piiroisen mukaan osakseen paljon huomiota sekä kiitosta asiakkailta. Toisessa kampanjakokonaisuudessa päästiin syventymään arvopohjaisiin muutoksiin ja lanseeraaman uusi ”Lähiruokaa meilt päi!” -konsepti.

Piiroisen mukaan sisältömarkkinointi toimi erittäin hyvin, kun yrityksellä oli jotain sanottavaa, kuten esimerkiksi muutos tai uudistus. Wahlforsin jatkaa samoilla linjoilla ja täsmentää, että sisältömarkkinointi oli tässä tapauksessa loistava tapa kertoa hieman syvemmin uudistetusta kaupasta ja sen vahvuuksista.

– Liikeidean esilletuomiseen erittäin hyvä väline, Wahlfors summaa.

Erityisesti sisältökokonaisuuden laadukkuus oli Piiroiselle positiivinen yllätys, josta paistoi läpi ammattimaisuus.

– Olin hämmästynyt ja positiivisesti yllättynyt, kuinka laadukas ja hyvin tehty kokonaisuus sisällöllisesti oli, Piiroinen kertoo.

”Liikeidean esilletuomiseen sisältömarkkinointi on erittäin hyvä väline.”

Myös jakelulla oli tärkeä rooli kampanjan onnistumisessa. Piiroinen toteaa, että markkinoinnin pirstaloituessa on entistä oleellisempaa, että jakelukanavilla tavoittaa halutun kohderyhmän. Piiroinen kokeekin onnistumisen kannalta tärkeäksi sen, että kampanjakokonaisuus tuli hallitusti samasta paikasta ”avaimet käteen” -periaatteella.

– Se säästi meidän aikaamme muuhun.

Kiinnostuitko sisältömarkkinoinnista?
Kysy lisää yhteydenottolomakkeen kautta tai ole meihin suoraan yhteydessä:

Monica Andersson 
sisältömarkkinoinnin myyntipäällikkö
monica.andersson@kaakonviestinta.fi

Jaa artikkeli
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Tekijänoikeudet © Kaakon Viestintä

Käyntiosoite: Teollisuuskatu 2-6
Postiosoite: PL 6, 50101 Mikkeli

Kaakon Viestintä ja ESV-Paikallismediat

Etelä-Saimaa
Itä-Savo
Juvan Lehti
Kaakonkulma
Kangasniemen Kunnallislehti
Keskilaakso
Kouvolan Sanomat
Kymen Sanomat
Luumäen Lehti

Länsi-Saimaan Sanomat
Länsi-Savo
Paikallislehti Joutseno
Pitäjänuutiset
Puruvesi
Uutisvuoksi
ES Keskiviikko
KS Keskiviikko
LS Keskiviikko

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeessä kerromme digi- ja printtimainosratkaisuistamme sekä kattavista sisältömarkkinoinnin palveluistamme. Saat uutiskirjeen noin kerran kuukaudessa. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa.